sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Keski-ikäisiä ei liikuteta samalla tavalla kuin nuoria aikuisia.





Keski-ikäinen kuntosalille lomps! No, mutta jos se ei vaan ole oma juttu? 

Pohditaanpa asiaa hieman ISOSSA kuvassa inhimillisemmin ja faktoja kaihtamatta. Olen samaa mieltä, että keski-ikäisenä tulisi havahtua pitämään itsestään huolta, vaikka laatuajan uhallakin. Koska kaiken sen minkä pistät itseesi kiinni säännöllisesti keski-iän alkumetreillä, tulet saamaan takaisin monin verroin pitkässä juoksussa.  

Kysymys ei ole siitä, että vedät tyrä suorana ja henkitoreissasi liikkuaksesi, niin kuin media on antanut meidän ymmärtää. Mielikuva ”liikkua pitää niin, että henki lähtee, jos tuloksia haluaa saavuttaa…” Tavalliselle Peruspeijoonille riittää vähempikin ja järjellinen tekeminen. Pääasia olisi, että liikunta olisi reipasta, mielekästä, motivoivaa ja ennen kaikkea säännöllistä. Fitness urheilu ja fitti- kunto on nuorten aikuisten ja kovakuntoisten aktiiviliikkujien juttu ja hyvä niin. Peruspeijooni voi olla hyväkuntoinen, toimintakykyinen ja kivuton vähemmälläkin remuamisella. Mutta sitä tosiasiaa ei voi ohittaa eikä kiertää, että kehomme alkaa ”rappeutua” keski-iässä kiihtyvällä vauhdilla, jos emme aktivoidu liikkumaan säännöllisesti.  Valitettavasti kannamme kovan hinnan jaksamisesta, yleisestä terveydentilasta ja liikuntakyvystämme, mikäli emme välitä huolehtia itsestämme. Keski-iän paremmalla puolella liikunnan opettelemien ja liikkeelle lähteminen voi olla tekemätön paikka huonon yleiskunnon vuoksi. Jos et aktivoidu ja välitä omasta hyvinvoinnistasi piiruakaan, voi jossain kohtaa ”ohuesti harmittaa.” Ennen kun ajattelet, että ei jumankavita… taas tätä samaa liipa laapaa. Lue artikkeli loppuun. Näkökanta voi olla ajatuksia herättävä ja jopa inhimillinen.


Reipasta, mukavaa ja mielekästä?

Tässä kohtaa haluankin herätellä liikunta-alaa miettimään liikunnallisia faktoja.  Mielestäni liikunta- alalla tulisi ymmärtää, ettei keski-ikäisiä aikuisia liikuteta samalla tavalla kuin nuoria aikuisia. Fysiologiset, mentaaliset ja motoriset faktat tulisi ymmärtää. Tämä on minusta suuri ongelma liikuntakentällä. Tarjontaa on paljon, mutta tarjonta kohdistuu fyysisiltä ja motorisilta resursseiltaan pitkälti nuorten aikuisten ja aktiiviliikkujien palvelemiseen. Tuotteita, jotka täyttäisivät perusliikkujien ja keski-ikäisten liikkujien tarpeita ei ole juurikaan tarjonnassa. Kaikki asiakkaat pyritään työntämään samaan suoleen ja valitettava fakta on se, ettei homma vaan mielestäni TOIMI! 

Aloittelevat, perusliikkuvat ja aktiivit eivät vaan paini liikunnallisesti samassa sarjassa, vaikka kuinka ohjestettaisiin. Sama pätee nuoriin aikuisiin, keski-ikäisiin ja vanhuksiin. Jotta voisimme liikunta-alalla palvella asiakkaita paremmin ja herättää mielenkiintoa liikuntaa kohtaan, tulee asiakkaiden liikunnallisia resursseja ymmärtää isossa kuvassa. Millä tehoilla on mielekästä ja motivoivaa liikkua? Mitä tuntien tulisi sisältää, jota ne olisivat palkitsevia kohderyhmälleen? 


Pitäisikö asialle tehdä, jotain?

Liikunta-alalle on jo vuosien ajan tullut kovempia ja kovempia sekä erikoisempia lajeja, joihin voi samaistua pieni marginaali aktiiviliikkujista tai nuorista. Kuka puhuu tai pitää keski-ikäisten ja tavallisten liikkujien puolta, johon kuitenkin valtaväestö liikkujista kuuluu.  Liikunta on viety kauas perusliikkujien ja keski-ikäisten ulottumattomiin.... Pitäisikö asialle tehdä jotain… jotta saisimme perusliikkujat ja keski-ikäset innostumaan liikunnasta tai aktivoitumaan uudelleen ruuhkaisten vuosien jälkeen? 




Tähän kekoon olen halunnut oman korteni kantaa. 
Havahduin itse kahdeksan vuotta sitten siihen, ettei raskas liikunta enää tuntunut mukavalle eikä palkitsevalle eikä myöskään motivoivalle. Jokin tuntui menevän totaalisen pieleen. 


Liikkuminen alkoi tuntua hampaiden kiristykselle ja pakko pullalle, koska liikkuminen oli epämiellyttävää ja liian raskasta omalle kropalleni ja mielelleni. Pohdin pitkään, että homma taisi olla tässä. Ryhmäliikunta tunnit saavat jäädä. Kuntoni ei kerta kaikkiaan enää kestänyt ja palautumiskykyni kovista tunneista ei vaan enää ollut riittävä. Pillit pussiin ja kohti uusia seikkailuita…


… No, eipä taida tiikeri raidoistaan päästä. Mietin pitkään, että voisinko tehdä asioita toisin? Olisiko minulla jotain annettavaa oman kokemukseni ja tuntemusteni kautta?  Voisinko hyödyntää omaa osaamistani asiakkaiden hyödyksi?  Voisinko omalta osaltani tarjota tavallisille perus- ja keski-ikäisille liikkujille, jotain sellaista, missä olisi oikeasti järjellinen sisältö??? Ei tuntia vaan tunnin takia. Vaan tunti, joka todella ajaisi tarkoitusta ja hyödyttäisi asiakkaitani. 




Neljä tuntia...

Nämä pohdinnat synnyttivät neljä tuntia, joiden sisällössä ja rakenteessa on huomioitu perus- ja keski-ikäisten liikkujien liikunnalliset tarpeet, jotta liikkuminen olisi mielekästä, mukavaa, monipuolista ja sopivan haasteellista motivaation ylläpitämiseksi.


Yksi tunti sai ajatuksen tämän artikkelin kahdesta ensimmäisestä lauseesta ja fysiologisista faktoista. ”Keski-ikäinen kuntosalille lomps! No, mutta jos se ei vaan ole oma juttu?” Toden totta kuntosaliharjoittelu on todella suositeltavaa keski-iässä, mutta kun se ei vaan ole kaikkien ihmisten juttu. Ei vaan ole…


Alamme menettämään lihasmassaa keski-iän paremmalla puolella kiihtyvällä vauhdilla. Tosiasia on se… ellemme harjoita ja kuormita lihaskuntoamme, niin hyvä ei heilu keski-iän loppupuolella. Sain lisä painoa omiin ajatuksiini luettuani taannoin artikkelin, jossa oli haastateltu vanhainkodin asukkaita. Heiltä oli kysytty… Mikä kaduttaa elämässä? Vastaus oli usean kohdalla ”En kadu sitä mitä tein, vaan kadun sitä mitä jätin tekemättä.” Ja monella vastaus oli myös tämä… ”Harmittaa, kun en pitänyt itsestäni huolta.”  Liikuntaa ei tarvitse keski-iässä tehdä naulapäässä remuten vaan säännöllisesti ja järkevästi kuormittaen. Sille on hyvä raivata aikaa oman edun ja hyvinvoinnin nimissä, vaikka ajatuksena se tuntuu nyt järjettömän kaukaiselta. Voin kertoa, mitä kauemmin vitkuttelet päätöksen kanssa, sitä vaikeampaa se tulee olemaan jatkossa. Keho ei vaan nuorene. Kehollista ”rappeumaa” voi hidastaa, mutta ei estää. Kysymys kuuluu missä kunnossa haluat olla työuran päätyttyä? Miten haluat viettää aikaa lasten lastesi kanssa? Millaisen elämän laadun haluat itsellesi tulevaisuudessa?



POHDINTAA?

Voisinko tehdä tunnin, joka palvelisi perusliikkuvan keski-ikäisen naisen ja miehen fyysisiä tarpeita.  Tunti, joka sisältäisi painoharjoittelua, joka parantaisi ja ylläpitäisi asiakkaan arkivoimaa… Voisiko tunti sisältää lisäksi elementtejä, jotka parantaisivat kehon toiminnallisuutta. Voisiko siis suunnitella tunnin, joka harjoittaa voimaa ja toiminnallisuutta saman tunnin sisällä mielekkäästi ja monipuolisesti! 



Mielessäni oli monta variaatiota tunnista, mutta yksi oli selkeästi ylitse muiden… Kiertoharjoittelu tunti, jossa vuorottelisivat painotangolla tehtävät voimaosiot ja kevyellä vastuksella tehtävät toiminnalliset harjoitteet??? Loistavaa aivopieru… Todellakin…  Kaksi loistavaa tapaa harjoittaa lihaskuntoa yhdessä paketissa.  Voimaa ja toiminnallisuutta.




Voimaa harjoitettaisiin turvallisilla perusliikkeillä painotankoa hyödyntäen. Asiakkaat voisivat oman kuntonsa ja voimien puitteissa laittaa painoja tankoon. Riittävä kuorma voimaosioissa lisäisi arkivoimaa ja kehittäisi keksivartalon hallintaa ja ryhtiä. Arkivoiman ylläpitämien ja kehittäminen on keski-iästä alkaen oleellisen tärkeää. Varsinkin silloin, jos työ ei ole fyysisesti rasittavaa. Kehollinen fakta on se, että lihasmassa alkaa kadota yllättävän nopeasti, mikäli lihaksia ei ylikuormiteta säännöllisesti. Naulapäässä ja järkijäässä ei tarvitse mennä. Mutta järjellinen ja sopivasti kuormittavaa harjoittelua lihaksiston tulee saada, mikäli haluamme säilyä toimintakykyisinä ja kivuttomina.   Usein kehoomme syntyy kovia ja epämääräisiä kipuja, koska kehomme toiminnallisuus alkaa heikkenemään yhdessä voiman rinnalla.  





Mitä toiminnalliset harjoitteet ovat ja mitä ne ylipäänsä hyödyttävät? 

Toiminallisten harjoitteiden tarkoitus on kehittää kehon rytmiikkaa ja lihasten yhteistyötä turvallisesti ja tehokkaasti. Mitä tämä sitten tarkoittaa? Mennäänpä nopeasti pintaa syvemmälle, jotta saat ymmärrystä mitä hyötyä kevyellä kuormalla tehtävistä toiminnallisista harjoitteista on. Kysymys ei siis ole mistään liirum laarumista, vaan oikeasti äärimmäisen järkevästä ja tarkoituksen mukaisesta tavasta harjoittaa kehoa. 


Asiaan siis… Kehomme lihaksisto voidaan jakaa karkeasti voimaatuottaviin lihaksiin (näkyvät pinnalliset lihakset) ja liikettä kontrolloiviin lihaksiin (syvät liikettä kontrolloivat lihakset). Niin kuin nimetkin sanovat, pintakudos tuottaa voimaa ja näyttää harjoitettuna hyvälle, mutta kaiken alla on se osa, joka kontrolloi liikettä. Jotta voisit hyvin ja olisit kivuton, tulee voimaa tuottavien ja liikettä kontrolloivien lihasten pystyä työskentelemään rytmisesti yhteistyössä keskenään. Monipuolisilla, hauskoilla ja rytmisillä toiminnallisilla harjoitteilla pyritään juuri tähän yhteistyöhön. 


Jotta harjoitteista tulisi vieläkin tehokkaampi ja tarkoituksen mukaisempi, otetaan liikkeisiin mukaan keskivartalo. Keskivartalon tehtävänä on tuottaa arjessa liikettä erisuuntiin. Eteen, taakse, kiertää, ojentaa ja taivuttaa… Tätä keksivartalon luonnollista ominaisuutta hyödynnetään toiminnallisissa harjoitteissa. Keksivartalo  tehtävä on toimia harjoitteissa rytmisenä yksikkönä. Keskivartalon aktiivinen rytmiikka pitää yllä selkärangan hyvinvointia, kannattelee ryhtiä ja saa nivelemme toimimaan rytmisesti oikein. Hyvä ryhti ja toimiva keskivartalo on kivuttoman kehon kivijalka. 

Kun toiminnallisissa harjoitteissa keskivartalo otetaan liikkeeseen mukaan rytmisenä yksikkönä, tehostuu harjoittelu huomattavasti ja sen huomaa aineenvaihdunnan tehostumisena, kun selkä- ja vatsalihakset ottavat vastaan rytmisen työn.


Vaikka teoriassa toiminnalliset harjoitteet tuntuvat ehkä haastavalle,  eivät ne sitä käytännössä ole. Toiminnalliset harjoitteet ovat helppoja tehdä, vaivatonta suorittaa ja ne harjoittavat kehoamme monipuolisesti, äärimmäisen tehokkaasti ja tarkoituksen mukaisesti.


Toiminnalliset harjoitteet ovat helppoja ja kevyen oloisia harjoitteita, mutta käytännössä helpolta näyttävät harjoitteet yllättävät tehokkuudellaan.  On siis eri asia harjoittaa kehon voimaa, kuin kehon toiminnallisuutta. Jotta lihaksistomme voisi hyvin ja toimisi tehokkaasti tarvitaan molempia harjoitteita. FX-Sport kiertoharjoittelutunnilla tämä on huomioitu.

Näistä ajatuksista syntyi siis FX- sport kiertoharjoittelu tunti, joka yhdistää loistavalla tavalla perusliikkujalla suunnatun paino- sekä toiminnallisen harjoittelun.




Mikäli olet kiinostunut SPORT 2us:in tunneista ja haluat tutustua yrityksen arvoihin ja tunteihin saat lisätietoa TÄÄLTÄ.


Voit halutessasi rekisteröityä SPORT 2us:in uutiskirje listalle TÄSTÄ. 
Saat sähköpostiisi tietoja alla olevista tunneista ja niiden sisällöistä sekä tuntien vaihtumisista. Lisäkisi saat tietoa alkavista ryhmistä, kurssesita ja tapahtumista ja muuta hyödyllistä tietoa liikunnan saralta sekä kortti tarjouksia. 


Lihaskuntotunti SPORTTIUS.


Kiertoharjoittelutunti FX- Sport





Tanssillinen kehonhuollon tunti HARMONI





Askellustunti RETRO STEP

maanantai 4. syyskuuta 2017

Liikunnan tehoilla on merkitystä asiakkaiden näkökulmasta katsottuna.




…Tärkeää asiaa ja hajatuksia. Saatan nyt söhäistä tällä hajatuksella ampiaispesään, mutta hajatelma on mielestäni sen arvoinen, että otan riski. Nostan siis kissan pöydälle erään artikkelin siivittämänä. Artikkelissa on asiaa johon meidän liikunnanalan ammattilaisten olisi hyvä herätä ”Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa…”. Kyllä, vastuutan meitä ammattilaisia hieman vallitsevasta ”ongelmasta”. Toivon, että luette eteenpäin, ennen kuin hermostutte.  Aion antaa väitteelleni perustelun, jossa voisi olla ajatusta??? Puhun asiasta tietysti oman 26- vuoden kokemuksen ja sen synnyttämän näkökulmani kautta… mutta voisiko ajatusmaailmassani olla hitusen järkeäkin???

Minä uskon, että me liikunnanalan ihmiset olemme suuressa asemassa mielikuvien ja trendinen luomisessa ja se mitä me teemme, heijastelee pitkälle siihen, miten ihmiset näkevät ja kokevat liikunnan ja pystyvätkö he samaistumaan vallitsevaan liikuntatarjontaan.  Meidän tekemisellä ja meidän arvoillamme on siis suuri merkitys liikkuvalle ja liikkumattomalle väestölle.
 
Tällä hetkellä kova ja tehokas liikunta on kovassa huudossa ja hyvä niin, niille kenelle se sopii 😊. Mutta sitten on niitä... jotka eivät halua liikkua kovaa ja joilla ei fyysisiä resursseja eikä motiivia kovaan liikuntaan ole. Kuka palvelee heitä?  Liikkuvasta väestöstä Perus Pertsoja ja Pirkkoja on kuitenkin n. 60%.  Heillä ei vaan ole resursseja eikä motiivia liikkua kovaa, mutta reippaan ja mielekkään liikunnan kohdalla voisi olla toisin? Mutta löytyykö tällä haavaa palveluja tai trendiä, joka houkuttelisi tätä kohderyhmää liikkeelle??? Näin 40.v silmin valitettavasti EI!

Tässä kohtaa uskallan väittää, että meillä liikunnanalan ihmisillä ja varsinkin ryhmäliikunnan ohjaajilla olisi mahdollisuus luoda trendejä ja tuoda liikuntaa takaisin tavallisten perusliikkuvien ulottuville, mutta palveluiden TULEE palvella perusliikkuvien liikunnallisia tarpeita ja resursseja laadukkaasti ja tasalaatuisesti. Tarjolla pitäisi olla tuotteita, joihin peruspeijooni pystyisi samaistumaan. 

Myönnän, ettei minullakaan ollut minkäänlaista näppituntumaa 20- eikä 30-vuotiaana aktiivina siitä mihin 35 saatikka yli 40-vuotias perusliikkuja pystyy. Ja ikävä toisi asia on, etteivät 20-vuotias ja 40- vuotias hyppää enää samalla tavalla yläpystyyn. Sama pätee aktiiviliikkujien, perusliikkuvien ja aloittelevien liikkujien välillä. Näillä kolmella kohderyhmällä ovat hyvin erilaiset fyysiset resurssit, motoriset taidot ja liikunnalliset motiivit. Nämä kolme kohderyhmää kokevat fyysisen kuormituksen hyvin eri tavalla ja heitä motivoi liikunnallisesti eri asiat. 

Seuraavassa kaavio miten eri kohderyhmät kokevat liikunnan kuormituksen... ja siksi sillä on väliä, miten me palvelemme asiakkaitamme. Motorisista taidoista puhumattakaan... (jätetään aihe myöhäisempään ajankohtaan.) Toivottavasti kaavio auttaa näkemään asiaa isommassa mittakaavassa ja saa ajatuksia heräämään.

Myönnän oman näkökantani nojalla, että takahampaitani alkaa usein kiristään, kun kuulen tämän kaltaisia kommentteja...
"Tämä tunti sopii kaikille!" ... grrrrr... TODELLAKO? 😉   ... tässä siis pohdintaan kaavio "Liikunnan fyysiset ja psyykkiset kokemukset eri kohderyhmien välillä."
 
 Mitä punainen soikio merkitsee???  Sepä se??? Palaan aiheeseen myöhemmin.
 
 
Meidän liikunnanalan osaajien tulisi siis ymmärtää paremmin eri kohderyhmien fyysisiä resursseja, motorisia taitoja ja liikunnallisia motiiveja, jotta voisimme palvella eri kohderyhmiin kuuluvia asiakkaita ja heidän liikunnallisia tarpeita mahdollisimman hyvin. Liikunta on tällä hetkellä viety jokseenkin kauas perusliikkujan ulottumattomiin. Tavallisen peruspeijoonin ja yli 35-vuotiaan on vaikea tällä hetkellä samaistua liikuntatarjontaa, joka on hyvin ”fitness” keskeistä.

Kuormitustasoltaan palveluiden tulisi palvella asiakkaiden tarpeita, jotta liikunta koettaisiin palkitsevana ja motivoivana. Liian kuormittava liikunta yli 35-vuotiaalle ajaa takuu varmasti asiakkaat pois palveluiden piiristä. On siis eri asia palvella 20-30 vuotiaita kuin 30-50 vuotiaita. Ajattelin itse 20-vuotiaana, että 40-vuotias on vanha saatikka 50-vuotias… ja paskat… moni 40 -50 vuotias kaipaa reipasta liikuntaa, mutta kovalle liikunnalle resursseja ei vaan enää ole, vaikka kuinka haluaisi, fysiikka tulee vastaan.  No poikkeuksiakin on, mutta yritän puhua perusliikkuvien puolesta. Koska perusliikkuvat ja aktiivit ovat liikunnallisesti ihan eri rotua
😉
 

Uskon, että meillä ryhmäliikunnan ohjaajilla olisi voimaa yhdessä kääntää kelkkaa ja luoda myös trendi reippaan liikunnan puolesta, johon tavallisen peruspeijoonin olisi helpompi samaistua. Tämä ei tarkoita sitä, että nykytrendi olisi huono, ei. Nykyinen trendi palvelee loistavasti nuoria alle 30 v ja aktiiveja ja he haluavat liikkua järki jäässä ja naulapäässä, se suotakoon heille.  

Meidän ammattilaisten tulisi osata asettautua liikkujien kenkiin ja ymmärtää heidän tarpeitaan. Myönnän, etten itsekään tätä asiaa ymmärtänyt alle 30- vuotiaana ohjaajana, kun kuntoni ja palautumiskykyni riitti kovistakin treeneistä ja oma sisäinen motiivi kovaan (ja järjettömään) liikuntaan oli suuri… niin ei enää ole ja ymmärrykseni asiaa kohtaan on herännyt muutamia vuosia sitten. (Kiitos, Personal trainer-koulutuksen ja oman kokemukseni… keski-ikä ei tule yksin!  😉 ).  Ammattitaitoa on ymmärtää eri kohderyhmien liikunnallisia tarpeita sekä palveluiden laadukkuutta ja tasalaatuisuutta, myös yrittäjien näkökulmasta.  Mitä paremmin pystymme palvelemaan eri kohderyhmiä sisällöllisesti, laadukkaasti ja tasalaatuisesti, sitä enemmän voittajia on liikunnan alalla. 

Nostin hajatelmani ilmoille koska toivoisin, että me liikunnanalan osaajat oikeasti voisimme yhdessä vaikuttaa, kun näkisimme asioita asiakkaittemme silmin ja suurempana kokonaisuutena. Valitettavasti liian usein meitä aktiiveja johtaa oma into ja motiivit ja ne eivät kyllä ole linjassa perusliikkujien resurssien kanssa. Siksi siis vastuutan meitä ammattilaisia miettimään, voisimmeko tehdä asioita enemmän asiakkaiden kengät jalassa?  Eri kohderyhmien liikunnallisia tarpeita ja resursseja ymmärtämällä se voisi olla mahdollista??? Liikunta pitäisi saada mielikuvallisesti ja sisällöllisesti lähestyttävämmäksi. 😉

Ajoin tätä asiaa noin kolme vuotta sitten ja sain päälleni ryöpyn… osaamattomuudestani ja ammattitaidottomuudestani… mutta väitän, että en ajatuksellani kuitenkaan ihan metsään ammu...😉  

Liikunnan alan ihmettä odotellessa ja perusliikkujan sydän sykkiessä, toivotan kaikille treenitehoihin katsomatta hyvää tulevaa syksyä!

 

Keski-ikäisiä ei liikuteta samalla tavalla kuin nuoria aikuisia.

Keski-ikäinen kuntosalille lomps! No, mutta jos se ei vaan ole oma juttu?   Pohditaanpa asiaa hieman ISOSSA kuvassa inh...